|
Taustaa Background |
| | Hipsters | | |
Äänitteet Recordings |
| |
Yhteystiedot Contacts |
| |
Keikat Gigs |
| |
Valokuvat Photos |
| |
Musiikkinäytteet Audio Samples |
|
Historia Atlo Music on perustettu vuonna 1988 kanavaksi hoitaa työasioita. Helin huomasi työilmaston muutoksen kahdeksankymmentäluvun lopulla. Ei ollut enää mahdollista saada keikkoja vanhaan tyyliin, jolloin jokainen keikan tilaaja joutui lyhytaikaisen työsuhteen työnantajaksi. Keikat olivat muuttuneet palveluksi, josta työnantaja/tilaaja halusi maksaa laskun. Kiitos tähän oppimisesta lankeaa tietysti laajalle levinneeseen ohjelmatoimistojen toimintaan. Ohjelmatoimisto lähettää keikasta laskun tilaajalle, jonka tämä maksaa ja näin säästyy paljolta paperityöltä ja moninaisilta vastuukysymyksiltä.
Tähän oli tultu vuonna 1988. Jotta keikkojen teko, ja moni muukin musiikkiin liittyvä toiminta olisi tulevaisuudessa turvattu, ja toiminta säilyisi omassa hallinnassa, päätti Pekka perustaa oman firman. Osakeyhtiömuotoon päädyttiin nopean vaihtoehtojen tutkimisen tuloksena.
Nimen historia on kummallinen ja mielijohteesta syntynyt. Jossakin lapsuuden ja nuoruuden vaiheessa Pekkaa kutsuttiin, lyhyen aikaa, Pikku-Atloksi ja isoveljeään Mattia Iso-Atloksi. (saattaa hyvinkin olla, että tulevaisuudessa nimi vaihtuu)
Yhtiö ja sen muoto ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi, hyvin erilaisten toimintamuotojen kentässä.
Atlo Music on musiikkialan yritys jonka toiminnoista vain osa on ohjelmatoimintaa, ja silloinkin vain Pekan omien yhtyeiden osalta.
|